Sininen Joulukuusi. MattiTeppo.

HeiHeiHei täällä taas yli vuoden tauon jälkeen ja voi tyttöpojat mitä kaikkea tapahtunut. Harmi että olen ollut liian liimassa että muistaisin siitä mitään. Mutta ainakin voin tästä päivästä kertoa.

Heräsin, oksensin isäni spermaa ja nielin ne taas uudelleen. Maistui ihanasti oma paskani, oksennukseni ja siskoni menkkaveret samaan aikaan, upea makunautinto. Sitten menin aamupalalle. Laitoin omia pieniä munakarvojani leivän päälle. Söin leivät ja taas oksensin karvapalloja; taisi seassa olla naapurinkin karvoitusta. Karvapallot sitten asettelin varpaiden väliin ja ajattelin leikkiä peikkoa. Mur. Tarvitsen lisää liimaa.

Okei Jeesus, väri numero 342, indigonpunainen. Niin, en minä yleensä ole näin iloinen. Nyt sinä olet minunkin sukkahousut. Mennään nekru osuuspankkiin, mä tartten rahaa säkkienpoistoon. Mun huuliharppu on numero oranssi ja se laulaa mulle, niin katsos se laulaa laulua. Sääli, että olen kuurosokea ja syntymästä puolikuuro. Oikea korvani reagoi homojen kosketukseen. Heterothan harvemmin koskee minuun, koska olen numero 2341. Oh, unohdin selittää, että joku numero tarkoittaa lokin nussijaa. En ole sellainen, minä nussin poroja ja aina paljaalla. Vitun pervo makkara. Tule minuun ja ole musta, kuin yötaivas ja ne neljä neekeriorjaa, jotka pyynnöstäni raiskaavat persettäni, nyt ja aina. Cthulhu, herrani, rape me.

Kaiken tämän ihanan ja kiihottavan paskan jälkeen otin todellakin harkintaan itseni kuohitsemisen. Se olisi yksi unelma mistä olen haaveillut. Noh toivottavasti se päivä tulee. Olisi jo monta tyyppiä jotka olisi valmiit minua auttamaan. Hyi minua.

Aurinkojumala siunaa peräsuoleni.

Joo, mun vaimolla oli se levyhylly. joku halpa vaneripaska. Panin ne halvat puulevyt tiineeksi ja ylpeilen siitä. Puuliima…. Jumala, ole teollisuustasoa, minä ja sinä ja ehjähkö muovikassi. Ota äitisi mukaan, valot palaa. Kurista minua huora, breathplay is god. You must know, what you are doing. Tukehduta kunnolla, vitun turha huora. Sori mutsi, mulla jäi rooli päälle, ota vaan faija mukaan. Mä oon aika vapaamielinen, entä eno? Elääkö se vitun mulkku vielä? Tänne vaan mun persettä raiskaamaan, täähän on familyshow. Ai, mä hengitän vielä? Vitun mulkut, ei ees perhe hoida kunnolla. En maksa tästä sit paljookaan. Reinolta oisin saanu parempaa halvemmalla. Menkää riviin, mulla on Volvo. Ajan teidän päälle, vitut tästä.

Hyvää Joulua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 − = 11